Tuottajan kynästä

Hei vaan kaikille lukijoille!

Oma taustani on sellainen, että hankimme vaimoni kanssa kesäasunnon Haukivuorelta jo vuonna 2015, kun ihastuimme Haukivuoreen kesäloma- ja etätyöpaikkakuntana. 

Haukivuori sijaitsee maltillisen matkan päästä asuinpaikkakunnaltamme  ja lisäksi mahdollistaa myös julkisilla liikennevälineillä kulkemisen mökillemme tarpeen tullen. Positiivista on myös sekin, että sekä Haukivuorelta että Mikkelistä löytyy Biokaasun tankkausasema, mikä tarjoaa edullisen ja ympäristöystävällisen liikkumisen lomapaikkakuntamme  ja kodin välillä.

Vuosi 2020 toi tullessaan ravintola-alan valikoima- asiantuntijana minullekin kuten monelle muullekin  tilanteen, että jouduin lomautetuksi koronakiriisin takia. 

Kuvassa vasemmalta ohjaaja Sampsa Huttunen, b-kuvaaja Ada Pykäläniemi sekä tuottaja Jarmo Kaivo-oja

Ennalta odottamaton ja lisääntynyt vapaa-aika toi minut Haukivuorella tavallista aiemmin keväällä jo ennen kesää ja se reissu poiki uusia ideoita aina toteutukseen asti. Lisääntynyt vapaa-aika tarjosi myös aiempaa enemmän aikaa tutustua lähialueen maatilojen ja lähiruokatuottajien toimintaan sekä herätti huomaamaan, kuinka runsaasti ja kuinka laadukasta elintarviketuotannon osaamista Haukivuorella ja lähialueille Etelä-Savossa onkaan.

Ravintola-alalla työskentelevänä asiantuntijana löysin keskusteluyhteyden Haukivuorelaisten yrittäjien Sanna Saloviinin ja Jukka Niilo-Rämän kanssa nopeasti ja näin suunnittelimme yhdessä lähiruokatuotteita sekä luomutuotteita esille nostavan kahvila- ja lähiruokapuoti Rustiikan konseptin, minkä Ideana on monipuolisen kahvilavalikoiman lisäksi tarjota paikallisten ja lähialueiden tuottajien raaka-aineita ja niistä valmistettuja herkkuja. Kesän 2020 aikana oli ilo huomata kyseisen palvelukonseptin saavan positiivisen vastaanoton paikallisten ja loma-asukkaiden taholta. Vastuullisesti tuotetuille kotimaisille luomutuotteille ja muille lähiruokaraaka-aineille tuntuu olevan selkeästi yhä kasvavaa kiinnostusta ja tämän havainnon vahvistavat myös monet tutkimuksetkin. 

Osa-aikalomautusten jatkuessa loppukesän ja syksyn kuluessa mielessäni alkoi kypsyä myös samalla idealuonnos uuden tyyppisestä luonto-, lähiruoka- ja maaseututeemoja esille nostattavasta ohjelmaformaatista, mikä pyrkisi nostamaan tavallisten kuluttajien tietoisuuteen mielenkiintoisella tavalla kaikkea sitä työtä, mitä vastuullisen elintarviketuotannon eteen tehdään ja mistä kaikki upeat lähiruokaraaka-aineet tulevatkaan sekä millaisia kulinaristia elämyksiä ne tarjoavat. 

Niinpä päädyin sparrailemaan ideaani useamman ystävän kanssa ja lopputuloksena päädyttiin hakemaan rahoitusta Veej’jakan kautta Pellolta pöytään- hankkeelle, minkä keskeinen tavoite oli tuottaa pilottiohjelma, mikä pyrkisi esittelemään sekä Haukivuorelaista että Etelä- Savon alueen elintarviketuotannon osaamista. Etelä-Savo on raaka-aineiden aarreaitta. Tv-ohjelmassa pääosassa on maittava lähiruoka mielenkiintoisine vieraineen.  

Hanketta on toteutettu yhdessä Haukivuorelaiset ry:n sekä useiden muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Kuvauksia tehtiin helmikuussa 2021 maatiloilla, luonnossa ja Haukirannan pappilan keittiössä sekä muissa kuvauskohteissa.  

Kuvassa vasemmalta ohjaaja Sampsa Huttunen, tuottaja Jarmo Kaivo-oja sekä keittiömestari Mika Pesonen

Nyt kaikki on saatu purkkiin ja lopputulos on kaikkien Makumatkalla maakunnissa -sivustolla vierailevien katsottavissa. Meillä oli hankkeessa mukana raudanlujia ohjelmatuotannon ja ruoka-alan ammattilaisia kuten Hellapoliisi- ruokasivustolta tuttu Haukivuorelainen loma-asukas Kati Jaakonen ja kokkien olympialaisissa Fazer Culinary Teamin kapteenina kultaa ja hopeaa voittanut keittiömestari Mika Pesonen. 

Ohjelmalla olemme halunneet tuotantotiimin kanssa tuoda esiin Haukivuoren ja Etelä-Savon runsasta elintarviketuotantoa sekä kasvinviljelyyn liittyvää erityisosaamista. Alue tarjoaa lähiruokamatkailun lisäksi monipuoliset mahdollisuudet ympäri vuoden tapahtuvaan luonto- ja kulttuurimatkailuun. Näistä asioista on syytä olla alueella aidosti ylpeitä sekä myös pyrkiä suosimaan lähellä tuotettuja laadukkaita lähiruokaraaka-aineita ja matkailuelämyksiä. 

Käy tutustumassa sivuilta löytyviin keittiömestari Mika Pesosen suunnittelemiin lähiruokaresepteihin ja poimi vinkit omiin herkutteluhetkiin. 

Jarmo Kaivo-oja
Haukivuoren loma-asukas
Pellolta pöytään -hankkeen koordinaattori
Makumatkalla maakunnissa ohjelman käsikirjoittaja ja tuottaja

Making of

Näin tehtiin Makumatkalla maakunnissa TV-pilotti

Makumatkalla maakunnissa -ohjelmasarjan pilottijakso kuvattiin helmikuussa 2021 Haukivuorella, Mikkelissä sekä Hirvensalmella.

Jami Jaakonen tallensi kamerallaan tunnelmia pilottijakson kuvauksista ja koosti niistä videon sekä tukun parhaita hetkiä kuvien muodossa.

Making of - kuvagalleria

Kuvat ja video Jami Jaakonen